Skip to main content

Kouluikkunan tiedonkeruu vuonna 2019

Tiedonkeruu 2019

Kouluikkunan tietokantaan kerättävien tietojen tiedonkeruu on virallisesti alkanut. Myös jo aikaisemmin keväällä tallennetut tiedot ovat mukana tietokannassa. Tietoja kerätään pääosin tilasto-/kalenterivuoden 2018 kustannuksista ja suoritteista. Kerättävien tietojen määrä ja sisältö ovat vielä edelliseen vuoteen verrattuna ennallaan. Tiedot kerätään tuttuun tapaan tietokantasivuston (app.kouluikkuna.fi) sähköisen kyselylomakkeen kautta. Kaikki saatavilla olevat tiedot pyydetään tallentamaan 31.5.2019 mennessä, jonka jälkeen siirrytään tietojen tarkastamisen ja täydentämisen vaiheeseen.

Tunnusluvut ja raportointi

Myös Kouluikkunaan keskitetysti hankittavien ja koottavien valmiiden aineistojen vienti järjestelmään on aloitettu. Esimerkiksi kustannustietoja tallentamalla voi laskettavia tunnuslukuja tarkastella heti kuntakohtaisilta PerusraporteiltaValmiiden koosteraporttien julkaisu uusista tiedoista aloitetaan kesäkuussa ja sisältöjä päivitetään tarpeen mukaan 2-4 viikon välein tietojen valmistuessa ja korjaukset huomioiden.  Uutena raporttityyppinä ovat Visuaaliset raporttinäkymät, joiden tietoja päivitetään samassa yhteydessä kuin muutakin sisältöä. Eri raporttien toiminnallisuutta, näkymiä ja sisältöjä myös kehitetään edelleen. Tiedoista kootaan myös Vuosiraportti -julkaisu. Kuluvana vuonna valmistunut, eli viime vuoden tiedonkeruun tiedoista koostettu Kouluikkunan vuosiraportti 2017 löytyy sekä Kouluikkuna.fi ja app.kouluikkuna.fi -sivustoilta.

Pyydämme ilmoittamaan mikäli kunnan käyttäjien tai yhteys-/vastuuhenkilön osalta on tapahtunut muutoksia. Käyttäjien muutokset, käyttäjätunnukset, postituslistalta poistuminen ja muut Kouluikkunaan liittyvät kysymykset, ota yhteyttä ylläpitoon (mikko.svartsjo@kuntaliitto.fi).